sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Lunta tulvillaan

Pitkästä aikaa. Lunta on tullut viime päivinä aivan valtavasti, mulle kyllä jo riittäisi. Tänä aamuna vielä mittari näytti -30, mutta nyt on lauhtunut ja lunta tulee jälleen. Välillä tulee mieleen, että jos joskus muuttaisi paikkaan, jossa saisi lumikolan vaihtaa aurinkovarjoon...

Käsityö rintamalla osallistuin Novitan Klubi sivuilla järjestettyyn Jämälankasukkavaihtoon. Tämä oli ensimmäinen vaihto, johon osallistuin, mutta ei todellakaan viimeinen. Ideana oli siis neuloa jostain jämälangoista sukat henkilölle, josta tiesin vain nimen ja jalan koon. Ja minä sitten vastaavasti sain sukat joltain minulle tuntemattomalta henkilöltä. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi saanut jonkun muun kuin itseni neulomat sukat.

Tässä minun puikoilta lähteneet sukat. Paketti lähti kohti Turkua, toivottavasti ovat saajalleen mieleiset! Lankana Novitan Pop, Isoveli sekä Tango Fani

Ja tässä saamani sukat, jotka ovat oikein sopivat ja minulle juuri tarpeen, kun ovat neulotut ohuesta langasta. Itse tykkään sukatkin neuloa niin paksusta langasta, että melkein joutuu isännän kenkiin turvautumaan jos haluaa villasukat mukaan mahduttaa...

Tässäpä tämä lyhyt tiedon anto tällä kertaa...






1 kommentti:

Arteeni kirjoitti...

Ompas kivoja ja persoonallisia sukkia!